Tulosta

 ALUEKESKUSPALKKAHAKU 2020

Läntinen tanssin aluekeskus avaa aluekeskuspalkkahaun vuodelle 2020.
Hakuaika on 17.6.-15.8.2019.

Aluekeskuspalkkaa myönnetään ensisijaisesti varsinaissuomalaisille ja satakuntalaisille vapaan kentän tanssitaiteilijoille taiteelliseen työskentelyyn. Sitä voidaan myöntää myös alueen ulkopuolisille tanssitaiteilijoille, jos työskentely tapahtuu alueella. Aluekeskuspalkan myöntäminen edellyttää, että työ tulee näkyväksi aluekeskuksen toimintana. Läntinen tanssin aluekeskus toimii tukijana ja taiteellisen työskentelyn mahdollistajana.

Työskentely voi olla teoskeskeistä, work in progress -työskentelyä, taiteellista hanke- tai projektitoimintaa tai jotakin muuta, mikä tukee hakijan taiteellisen työn kehittymistä. Palkkaa voi saada 1-3 kk ajaksi/henkilö/vuosi ja kyseessä on aina henkilökohtainen kuukausipalkkasuhde. Palkkaa voi hakea taiteilija, työryhmä tai alueyhteistyökumppani. Haettaessa projektin omarahoitusosuus katsotaan eduksi, mutta sitä ei edellytetä.

Aluekeskuspalkkaa haetaan lomakkeella, johon liitetään oma työsuunnitelma.
Haun perusteella LTAn asiantuntijaryhmä kutsuu keskustelemaan työskentelystä syyskuun puoliväliin mennessä. Keskustelu on avoin ja vuorovaikutteinen. Varaudu esittelemään työsuunnitelmasi tiivisti lyhyessä ajassa. Keskusteluiden pohjalta valitaan tuettavat taiteilijat vuodelle 2020. Niille, jotka eivät saa kutsua keskusteluun järjestetään sparrausryhmätapaaminen. Ryhmässä pohditaan oman työskentelyn kirkastamista ja tuetaan taiteilijan työskentelyä edelleen.

Hakemukset tulee toimittaa 15.8.2019 mennessä sähköpostitse osoitteeseen info(at)l-tanssi.fi. Myöhästyneitä tai puutteellisia hakemuksia ei oteta huomioon. Huolehdi ajoissa hakemuslomake ja liitteet sellaiseen muotoon, että saat toimitettua ne sähköpostitse.

Valituille ilmoitetaan 31.10. mennessä.

Lataa hakulomake tästä:
Hakulomakkeen liitteeksi: työsuunnitelma, budjetti ja hakijan tai työryhmän jäsenten ansioluettelot

Päätökset tehdään aluksi ehdollisina.
Vuoden 2020 lopulliset päätökset tehdään vuoden 2020 rahoitustilanteen varmistuttua.
 
Lisätietoja: Toiminnanjohtaja Sanna Meska, sanna.meska(at)l-tanssi.fi, puh. 0400 546 016

 

 

Regionala danscentret i västra Finland (LTA) öppnar ansökan gällande LTA-lön för år 2020.

Ansökningstid fram till den 15.8.2019.

LTA-lön beviljas i första hand till frilansande danskonstnärer i Egentliga Finland och Satakunda för konstnärligt arbete. Lön kan även beviljas för danskonstnärer från andra regioner, förutsatt att arbetet sker inom LTAs verksamhetsområde. Beviljandet av LTA-lön förutsätter att arbetet görs synligt som en del av LTAs verksamhet. Regionala danscentret i västra Finland stöder och mögliggör det kostnärliga arbetet.

Arbetet under löneperioden kan vara produktionsinriktat, work in progress -arbete eller annan konstnärlig verksamhet som stöder den sökandes utveckling inom det egna konstnärliga arbetet. Lön kan beviljas 1-3 mån/person/år och är ett personligt anställningsförhållande. LTA-lön kan sökas av enskild danskonstnär, arbetsgrupp eller regional samarbetspartner. Egen delfinansiering gällande projekt ses som en fördel, men är inget krav.

LTA-lön sökes med en blankett, till vilken den egna arbetsplanen bifogas.

En panel bestående av sakkunniga bjuder in utvalda sökanden senast i mitten av september till ett samtal där arbetsplanen och förutsättningarna diskuteras. Denna diskussion förs som en jämlik dialog mellan parterna. Förbered dig att presentera ditt arbete kort och koncists. Utifrån dessa samtal väljs de danskonstnärer som beviljas LTA-lön för 2020. För dem som inte blir inbjudna till samtal, ordnas ett eget handledningstillfälle. Detta handledningstillfälle är till för att vidareutveckla och tydliggöra den egna konstnärliga idén.

Sista ansökningsdagen är 15.8.2019. Ansökningsblanketten inklusive bilagor skickas per e-post till Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.. Försenade eller bristfälliga ansökningar beaktas inte. Förbered i god tid både blankentten och bilagorna i sådan format att de kan skickas per epost.

De valda konstnärerna meddelas senast den 31.10.

Ladda ner ansökningsblanketten:

Bilagor till ansökan: arbetsplan, budget samt CV (arbetsgrupp: alla medlemmars CV:n bör bifogas)

De slutgiltiga besluten görs så snart finansieringen för år 2020 är säkerställd.

Vid frågor: Verksamhetsledare Sanna Meska, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. , tel. 0400 546 016