![]() | ![]() | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
KUUKAUDEN TANSSITAITEILIJA
Marjan Raar Marjan Raar on hollantilainen Suomessa työskentelevä freelancetanssija ja –koreografi. Marjan on valmistunut modernin tanssin linjalta Amsterdamin teatterikorkeakoulusta 1984 ja työskennellyt koreografina ja tanssijana mm. Hollannissa, Kuubassa, Indonesiassa ja Suomessa. Hän on ollut mukana perustamassa Turkuun Freelance tanssijoiden yhdistystä Pikinini Meriä (1996) ja Barker teatteria (1997). Marjanin viimeisimpiä teoksia ovat mm. Tolerance (shh...peaceful) (2004), Building Bridges (2006), Your place in the world part 1 & 2 (2007), Urban dance things (2008).
Helmikuun 2009
Marjan harrasti lapsena synnyinmaassaan Hollannissa kilpavoimistelua. Voimistelu harjoituksiin kuului myös jazztanssia ja balettia ja sitä kautta Marjan tutustui tanssiin. Kymmen vuotiaana hän teki voimisteluryhmälleen koreografioita ja muistaa saaneensa huomiota erilaisista ja omaperäisistä musiikkivalinnoistaan. Ammatinvalinta ei ollut helppoa Marjanille ja hän ehtikin opiskella kaikenlaista ennen kuin sattumalta luki lehdestä Amsterdamin teatterikorkeakoulun modernin tanssin linjasta. Siltä istumalta Marjan soitti kouluun. Valmistavan kurssin jälkeen Marjan pääsi sisään kouluun ja valmistui 1984. Koulun aikana Marjan sai tavata tanssin suuria nimiä ja työskennellä mm. Steve Paxtonin, Lisa Krausin ja Trisha Brownin johdolla. Marjanin opintojen aikaan elettiin Hollannin tanssinkentällä muutosten aikaa. Marjan kehuu silloista Amsterdamin teatterikorkeakoulun Modernin tanssin linjan taiteellista johtaja Jaap Flieriä, joka mahdollisti koululle kunnianhimoisen kansainvälisen yhteistyön.
Kuvat teoksesta Your place in the world
Opintojensa loppuvaiheessa yhteistyö samaan aikaan Hollannissa opiskelleiden kollegoidensa Riitta Pasasen, Jaana Kleveringin ja Liisa Pentin kanssa toi Marjanin Helsinkiin. Helsingissä Marjan tapasi Reijo Kelan ja Riitta Vainion. Molempien pyynnöstä Marjan jäi Suomeen työskentelemään puoleksi vuodeksi ja palasi sen jälkeen Hollantiin lopettamaan opintonsa. Opintojen jälkeen Marjan työskenteli jonkin aikaa Hollantilaisessa tanssiryhmässä Vie Malessa. Miehensä Bror Österlundin mukana hän muutti Turkuun. Marjan työskenteli myös Helsingissä ja Tampereella mm. Mobita/Danscossa. Sisämaassa oleskelu oli Marjanille uutta ja Tampereella ollessaan hän kaipasi merta liian paljon jatkaakseen työskentelyä siellä. Turussa Marjan tapasi Nina Renvallin ja heidän yhteistyön hedelmänä syntyi Pikinini Meri ry ja Barker teatteri.
Tanssivan joulukalenterin luukku 10/2008, Winter Dance
Marjan Raar on työskennellyt Hollannin ja Suomen lisäksi myös Indonesiassa, jossa hän opiskeli puoli vuotta paikallista tanssitaidetta ja opetti samalla nykytanssia. Kuubassa Marjan tanssi Narcisso Medinan johdolla Gestos Transitorios ryhmässä. Tänä päivänä Marjan työskentelee pääasiallisesti koreografina, freelance tanssijoiden kanssa. Marjanille musiikki on aina ollut todella tärkeää ja hän tekeekin usein teoksissaan yhteistyötä nimekkäiden muusikoiden kanssa. Kansainvälinen taiteilijayhteistyö kiinnostaa myös Marjania. Mm. Building Bridges teoksessa Marjanin johdolla yhteistyötä teki kolmessa eri maassa asuvat taiteilijat. Yhteistyössä toisen työn kunnioitus on Marjanin mielestä kaikkein tärkeintä.
Kuva teoksesta Building Bridges (2006)
Marjan tekee mielellään paljon ja pitää kaaoksesta ja sen purkamisesta. Koreografioissaan hänellä on yleensä aluksi paljon materiaalia, jota hän kaaoksesta muuttaa järjestykseen. Marjan työskentelee mielellään myös nuorien kanssa. Tällä hetkellä Marjanilla on työn alla KABOOM! niminen teos, jossa työskentelee kolme nuorta. Tulevaisuudessa Marjan toivoo voivansa tehdä enemmän nuorien hyväksi. Marjan on huolissaan kaduilla ilman päämäärää olevista nuorista ja heidän pahoinvoinnistaan yleensä. Marjan haluaisi osaltaan auttaa nuoria ja ohjata heitä mm. teatterin ja tanssin pariin.
Kuva: Hanna Suurhasko Matkustaminen on Marjanin intohimo. Vaikka Suomessa on hyvä työskennellä, Marjan tarvitsee inspiraation lähteekseen enemmän ihmisiä ympärilleen. Inspiraatiota hän hakee katselemalla erilaisia ihmisiä, outojakin. Ihmisten käytös, puheet ja liike innostavat. Marjan kokee olevansa muutenkin hyvin urbaani. Hän tarvitsee ihmisten lisäksi ympärilleen kauppoja ja kaipaa liikenteen ääniä. Marjan rakastaa lentokenttiä ja käy mielellään kahvilla lentokentällä vain katselemassa lähteviä ja palaavia matkustajia, vaikka ei olisi itse matkustamassa mihinkään. Vilkas ja elämänmyönteinen Marjan uskoisi viihtyvänsä myös järjestötyössä kuten Greenpeacessa tai Lääkärit ilman rajoja organisaatioissa. Jos hän ei työskentelisi tanssitaiteilijana, hän omien sanojensa mukaan olisi Afrikassa auttamassa apuatarvitsevia. "Lettodo! " says Marjan.
Marjan Balilla
|