logo

Läntinen tanssin aluekeskus kuuluu valtion tukea saavien tanssin aluekeskusten verkostoon. Se on verkosto- ja yhteistyöperiaatteella toimiva organisaatio, jota hallinnoi  2005 perustettu Läntinen tanssin aluekeskusyhdistys r.y. / Västra regionala danscentrum r.f. Yhdistyksessä on henkilö- ja yhteisöjäseniä.

Yhdistyksen hallitukseen kuuluu syyskokouksessa kahdeksi vuodeksi kerrallaan valittava yhdistyksen puheenjohtaja sekä kahdeksan kaksivuotiskaudeksi valittua varsinaista jäsentä. Hallituksen jäsenet edustavat alueen tanssinäyttämöitä, freelancer tanssitaiteilijoita, tanssialan ammatillista koulutusta, toimivia VOS-tanssiteattereita, muita ammattitanssiryhmiä ja tanssin tutkimusta.

Hallituksessa on jäseniä Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta. Hallitus käyttää asiantuntijaryhmää apunaan tuettavista osatuotannoista, projekteista, kiertueista ja vierailuista päätettäessä.

Syyskokouksessa 24.11.2017 valittiin uusi hallitus (toimikausi alkaa 1.1.2018)

Yhteyspäällikkö Lasse Lindholm (puheenjohtaja) (2018-2019)
Tanssitaiteilija Linda Holmström (2017-2018)
Performanssitaiteilija Leena Kela (2017-2018)
Tanssitaiteilija Riikka Kosola (2018-2019)
Yliopistolehtori Kai Lehikoinen (2018-2019)
Intendentti Mirja Ramstedt-Salonen (2018-2019)
Toimitusjohtaja Arto Valkama (2017-2018)

Turun kaupungin edustaja, erityisasiantuntija Ritva Jykelä
Porin kaupungin edustaja, kulttuuriyksikön päällikkö Jaana Simula

Varajäsenet:
Tanssitaiteilija Riku Lehtopolku (2018)
Työnjohtaja Pekka Mattila (2018)


   




Yhdistyksen säännöt jpg-versio

Tapahtumakalenteri

joulukuu 2018
M T K T P L S
1 2
3 4 5 6 7 8 9
10 11 12 13 14 15 16
17 18 19 20 21 22 23
24 25 26 27 28 29 30
31



Tilaa uutiskirje